Mette on meidän perheen "halinalle". Aina iloinen, rapsutuksia kaipaava
ja mukana kaikessa perheen touhuilussa. Sohvakaveriksikin aina valmis.
Mette rakastaa metsälenkkejä, vinkulelujensa riepottamista ja ruokaa,
ruokaa, ruokaa ..... Luonteeltaan se on kiltti, toisinaan ihan liiankin kiltti,
nopea oppimaan ja innostuu helposti uusista asioista. Vieraisiin ihmisiin se
suhtautuu joskus varauksellisesti, samoin vieraat koirat saavat näpäytyksen
nenälle, jos tekevät tuttavuutta liian innokkaasti. Ruokaansa Mette odottaa
kärsivällisesti ja vaikka perso kaikelle syötävälle onkin, syöksyy ruokakipolle
vasta luvan saatuaan.
Kunnon koikkerin tavoin Mette on hyvin kiintynyt laumaansa, johon kuuluu
Sanni (kohta 11v.), iski ja mami. Virallisesti Mette on Sannin koira mutta
lauman johtaja on sen mielestä mami, joka huolehtii ruokapuolesta ja
ulkoilusta ym. jokapäiväisistä jutuista. Sanni hoitaa leikkimisen ja
huhtomisen. Iskin jaloissa on mukava pyöriä, varsinkin kun iski on se,
joka herkimmin antaa pikku namipaloja ja rapsuttelee korvan takaa.
Tämä nappisilmäinen ilopilleri on hurmannut koko perheen sydämet.
|